top of page

Balladia

Balladian keisarikunta koostuu 10 kuningaskunnasta, jotka on edelleen jaettu herttua- ja/tai suurherttuakuntiin.

 

Kerrallaan yksi kuningaskunnista valitaan äänestyksellä vallitsevaksi ​keisarikunnaksi,​ ja se pitää asemansa, ellei Neuvosto äänestä toisin tai suoria perillisiä ole. Kuningaskuntien hallinto on hyvin autonomista, ja ne voivat säätää omia lakejaan. Tosin suurin osa eriävistä laeista on kuitenkin vain vanhaa perua, ja niitä pyritään jatkuvasti yhtenäistämään.

 

Koko Balladiassa on hieman yli 220 miljoonaa asukasta. Kaikki oppivat koulussa paikallisen kielensä lisäksi Balladian yleiskielen, jona käytetään aggeria. Sitä puhutaan myös keisarillisissa kouluissa kuten VA:ssa. Pääkaupungit on nimetty kuningaskuntien mukaan, ellei toisin mainittu.

Balladia

Kuningaskunnat

Alta löytyy lyhyet kuvaukset kaikista kuningaskunnista.

Klikkaamalla nimeä pääsee kunkin omalle sivulle, josta löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa kiinnostuneille.

ARENDELLE (House of Vinter)

Tämänhetkinen hallitseva harvaan asuttu kuningaskunta pohjoisessa. Vinterin dynastia ja sen mukainen ajanlasku alkoi 17 vuotta sitten.

 

AGGER (House of Lang)

Edellinen hallitseva kuningaskunta, menetti hallinta-asemansa 18 vuotta sitten suoran perillisen puuttuessa. Historiallisesti merkittävä kaupankäynnissä, mistä johtuen kieli muodostunut Balladian yleiskieleksi.

REGENSBURG (House of Opferstock)

Balladian ensimmäinen hallitseva kuningaskunta 298 vuotta sitten solmitun rauhansopimuksen yhteydessä olleen äänestyksen tuloksena. Pitää edelleen sisällään muun muassa hovioikeuden ja keisarilliset koulut, kuten VA:n.

 

ATLANTICA (House of Triton)

Koostuu kolmesta pääsaaresta, jotka ovat nimeltään Atlantica, Tidewater ja DunBroch. Tidewater ja DunBroch ovat tavallista itsehallinnollisempia suurherttuakuntia, jotka ovat säilyttäneet paljon alkuperäisestä kulttuuristaan.

 

LUNÉVILLE (House of Dumalis)

Väkirikkain ja tiheimmin asuttu kuningaskunta, joka mielletään usein korkeakulttuurin keskukseksi.

 

YUNNAN (House of Li)

Tapakulttuuriltaan perinteikäs mutta teknologialtaan modernein kuningaskunta idässä.

 

AGRABAH (House of Badroulbadour)

Varakas ja eksoottinen kuningaskunta etelässä.

 

CORONA (House of Rapunzel)

Harvaan asuttu luonnontäyteinen kuningaskunta.

 

CASTRES (House of Rosélier)

Läntisin kuningaskunta, joka on kärsinyt useista taloudellisista kriiseistä, ja jota pidetään siksi vähiten kehittyneenä. Suosittu lomakohde.


THE SOUTHERN ISLES (House of Westergaard)
Merenkäyntiin erikoistunut kuningaskunta, jonka nimissä on vallattu monia maita aikoinaan. Itsenäistyi Atlantican hallinnon alta klaaniaikoina ja sai rauhansopimuksen seurauksena kuningaskunnan aseman. Koostuu neljästä pääsaaresta, joilla kaikilla on hyvin omanlaisensa kultuurillinen identiteetti. Saariryhmän pääkaupungin nimi on Grey City.

 

 

Herttuakunnat

Kuningaskuntien sisäiset herttuakunnat ovat hallinnollisia alueita, jotka muuttuvat tavan takaa. Yhdistyneitä yksiköitä kutsutaan suurherttuakunniksi, ja yhdistyminen tapahtuu usein naimakauppojen tai hallitsijaa vaille jääneen herttuakunnan haltuunotossa. Herttuakunnat joskus harvemmin ovat myös jakaantuneet kahtia. Hertturuus periytyy kuten kuninkuuskin, mutta sukulinjan katketessa tai joskus muista syistä kyseisen kuningaskunnan neuvosto äänestää uuden. Herttuakuntien määrä kuningaskuntaa kohden vaihtelee 4-10 välillä. Suurherttuoilla ja herttuoilla on mahdollisuus nousta kuninkaalliseen asemaan, kuten viimeksi kävi esimerkiksi Langien kohdalla (tosin aiemmatkin hallitsijat olivat olleet Langeja, eri perhettä vain).

Muita valtioita

>> Muiden valtioiden kuvaukset

Balladia ei ole suinkaan ainoa valtio tällä maapallolla, vaikka se merkittävän suuruinen onkin kuningaskuntien yhdistymisen ansiosta. Muita maita on toistasataa, pieniä ja suuria. Valitettavasti Balladia on itsestään niin hyvin ylpeä, että koulujen opetuksessa muiden valtioiden historiaa ja kulttuuria käsitellään surullisen pintapuolisesti. Profiileissa mainittuja valtioita on mm. Modorra (eteläinen naapuri), Ravenna (kaakkoinen naapuri), Rezia (itäinen naapuri), Lawai (saariryhmä tropiikissa) ja Varsilia (valtameren takana).

Kulttuuria & yleistyksiä

Jos...

...juot hyvää viiniä, se on Castresista, Lunévillesta tai Ravennasta.

...juot hyvää olutta, se on Coronasta tai Regensburgista.

...juot hyvää siideriä, se on Atlanticasta, Arendellesta tai Coronasta.

...juot konjakkia tai shampanjaa, ne ovat Lunévillesta.

...juot kossua, se on Arendellesta.

...juot rommia tai tequilaa, niin Varsiliasta.

...käyt fine dining -ravintolassa, siinä on vaikutteita Lunévillesta ja Castresista.

...käyt modernissa fuusioravintolassa, siinä on vaikutteita Yunnanista ja Agrabah’sta.

...katsot jalkapalloa, seuraat Atlantican, Regensburgin tai Castresin liigaa.

...katsot lacrossea, seuraat Lunévillen, Atlantican tai Yunnanin liigaa.

...katsot rugbya, seuraat Castresin, Atlantican tai Aggerin liigaa, tosin viime BM oli yllättäen piskuinen Corona.

...katsot jääkiekkoa -- no, oikeastaan kukaan ei katso jääkiekkoa, paitsi ehkä arendellelaiset itse omaa liigaansa.

...tiedät taiteista, tunnet Southern Islesin, Lunévillen, Yunnanin tai Ravennan taidehistoriaa.

...seuraat muotia, Lunéville on ehdoton ykkönen muodin edelläkävijänä.

...sinulla on hyvä auto, se on Regensburgista, Yunnanista tai Ravennasta.

...sinulla on viimeisintä huutoa oleva puhelin tms. teknologinen vempele, se on Yunnanista.

...ostat laatukoruja, nahkaa, silkkiä, keramiikkaa jne., ne ovat Agrabah’sta.

...käytät kylpylä- ja kauneuspalveluita ja -tuotteita, ne ovat Agrabah’sta.

...jos katsot mainstream-elokuvia ja TV-sarjoja, ne ovat aggerilaista tuotantoa ja aggeriksi.

...käyt aurinkolomalla, menet Castresiin (Lumieren kaupunki suosituin) tai Southern Islesiin.

...käyt seikkailulomalla tai samoilemassa, menet Coronaan.

...käyt "kaukomailla" rantalomalla, menet Modorraan tai Varsiliaan.

...käyt kaupunkilomalla, menet johonkin suurista pääkaupungeista; Atlantica, Lunéville tai Regensburg.

...käyt kulttuurimatkalla, kohteesi on Lunéville, Southern Isles, Agrabah, Yunnan tai Ravenna.

...käyt talvella laskettelemassa, menet Arendelleen tai Coronan tai Agrabah'n vuorille.

Balladian kuningaskunnat ja pääkaupungit.

(klikkaa suuremmaksi)

Anchor 1
Anchor 2
bottom of page